Meidän Suomemme

Minä rakastan kotimaatani.

Minä rakastan kotimaatani, jossa ei tarvitse olla syntynyt voidakseen olla sen kansalainen. Kotimaatani, jossa on melkon paljon vaaleahiuksisia aavistuksen epäterveen kalpeita asukkeja kuten minä, mutta myös mustaihoisia, tummahkoihoisia, pisamaisia, punatukkaisia, harmaatukkaisia ja jopa sinitukkaisia (itselläni oli turkoosi tukka yläasteella). Kotimaassani monet harjoittavat kristinuskoa enemmän tai vähemmän tosissaan, monet myös islaminuskoa, buddhalaisuutta, juutalaisuutta tai mitä tahansa. Pakko ei ole harjoittaa mitään uskontoa.

Kotimaani on siitä hieno maa, että täällä on elellyt saman tähtitaivaan alla monenlaista porukkaa jo ties kuinka kauan. Sanotaan, että saamelaiset, joita heitäkin on aika kirjava porukka, tulivat Suomen maille ihan ekaksi. Sittemmin on tullut savolaisia, hämäläisiä, karjalaisia, pohjalaisia - siis näitä epämääräisen yläkategorian "suomalaiset" alle kuuluvia. On tullut ruotsalaisia, venäläisiä, virolaisia, romaneja. Tehokkaiden kulkuvälineiden kehittyessä on sitten saapunut ihmisiä melkoisen kaukaakin - kiinalaisia, chileläisiä, somalialaisia, thaimaalaisia... Onhan kotimaassani erimielisyyksiäkin ollut, heimosotia ja karmea sisällissotakin viime vuosisadalla, mutta lopulta on aina mahduttu tähän metsäiseen maahan. Enemmän metsien lomassa on kuitenkin juteltu, naurettu, rakastettu. Rakkaus on siitä kumma juttu, että sitä syntyy tuosta vain ihmisten välille, joilla on erilainen hiustenväri, erilainen puhetapa ja erilaiset perinneruoat. Sitten syntyy lapsia, joilla on useita äidinkieliä ja perinneruokia.

Minä nautin saunassa vihtomisesta ja hiljaa metsässä kävelemisestä. Pidän juhannuskokoista ja salmiakista. Rakastan suomen kieltä ja arvostan vaatimattomuutta. Nämä ovat asioita, joiden koen kuuluvan omaan kulttuuriini. En kuitenkaan pidä jumalanpalveluksista, karjalanpaistista tai jääkiekosta. Siitä huolimatta olen ylpeä saadessani asua maassa, jossa saa pitää jumalanpalveluksia, laittaa mautonta ruokaa ja harrastaa jääkiekkoa. Yhtä lailla minusta on upeaa asua maassa, jossa saa käydä moskeijassa, tilata ravintolassa chilisiä ruokia, peittää paksut tummat hiuksensa huivilla ja nauraa kovaäänisemmin kuin minä. Rakkaassa kotimaassani voi elää huoletta myös puolisoni, joka syö mieluummin mausteista riisiä kuin perunoita (kuten kyllä minäkin), lukee nopeammin kiinalaisia merkkejä kuin aakkosia ja kumartelee puhelimeen puhuessaan. Me puhumme keskenämme junassa kummallista kieltä ja käytämme ruokapöydässä syömäpuikkoja, ja armaassa kotimaassani olemme tasan yhtä arvokas perhe kuin potaatteja keittelevät naapurimmekin, joiden luona käymme joskus saunomassa.

Jaanpas loppuun vielä tämän viimevuotisen upean version klassikkokipaleesta.

 

Kasvisyönti Japanissa

Tällä kertaa kirjoitan hieman kasvissyöjänä olemisesta Japanista.

Monilla on mielikuva Japanista vaikeana maana kasvissyöjälle. Aivan hatusta heitetty mielikuva tämä ei ole, sillä Japanissa ei ihan perusraflasta merkintöjä ruokien kasvissyöjille sopivuudesta tai sopimattomuudesta löydy. Ruokien nimet voivat myös olla harhaanjohtavia, esimerkiksi "Seitsemän kasviksen riisipaistos" voi hyvin tarkoittaa seitsemää kasvista ja pekonia, viime vuosina muodissa olleet "tofupihvit" tarkoittavat jauhelihapihvejä, joita on vähän laimennettu tofulla. Varsinaisesti lihaa sisältämättömissä ruoissakin saattaa usein olla liha- tai kalalientä mausteena, joten tiukalle kasvissyöjälle ulkona syöminen voi olla vaikeaa.

Lihaton ruokavalio ei kuitenkaan ole mitenkään mahdotonta Japanissakaan. Tofua eri muodoissa löytyy hyllymetreittäin eikä se ole kallista. Sieniä ja kasviksia saa kohtuuhintaan monipuolisemmin kuin Suomesta. Soijan ja mirinin lisäksi japanilaisen maustamisen peruselementteihin lukeutuva dashi-liemi on mahdollista valmistaa konbu-merilevästä (vs. tonnikalahiutaleet), ja jo valmiiksi siitä valmistettua liemijauhetta myydään kaupassa. Jopa Suomessa suosittuja soijalihatuotteita on mahdollista löytää Japanista pieniltäkin paikkakunnillta, vaikka perusruokakauppojen hyllyillä en niihin ole vielä törmännyt.

Japanin osuuskaupasta kotiin tilattua soijarouhetta 

Läheisestä luonnontuote-/terveyskaupasta löydettyjä soijapalloja

 Useissa ravintoloissa löytyy lihattomia vaihtoehtoja (kannattaa tarkastaa tarjoilijalta aineisosat) ilman, että niitä erikseen mainostettaisiin kasvissyöjille sopivina. Yllättävistä paikoistakin voi saada kasvisvaihtoehtoja, esimerkiksi japanilaisesta hampurilaisravintolaketjusta Mos Burgerista saa useisiin hampurilaisiin vaihdettua pihvin soijapihviksi. Paikoin Japanista löytyy jopa erittäin tasokkaita vegaaniravintoloita!

Herkullinen vegaaniravintola Kiotossa (Teramachidoori)

 Itse asiassa japanilaiset ovat historiallisesti hyvin vähän lihaa kuluttavaa kansaa, ja vaikka lihansyönti on länsimaalaistumisen myötä kasvanut roimasti, on Japanin lihan kokonaiskulutus silti noin 10 kg luokkaa (/asukas/vuosi) siinä missä Suomessa vastaava luku on 76 kg (!??). Japanin vegetaristiliiton mukaan japanilaisista noin 9 % ilmoittaa, ettei syö lihaa (monet japanilaiset eivät tosin kokemukseni mukaan laske kalaa aina lihaksi) kun Suomessa kasvissyöjiä on Wikipedian mukaan 3-5 % väestöstä. No, tiedä näitä tilastoja. Oman kokemukseni mukaan kasvissyönti aatteena on monille japanilaisille hieman vieras käsite, mutta lihaa syömättömyyttä ei pidetä mitenkään erityisen outona tai paheksuttavana (usein ajatellaan, että taustalla voi olla enemmänkin terveyskysymykset tai huonosti lihaa sietävä ruoansulatus yms).

Parhaiten Japanissa kasvissyöjänä pärjää, jos tarkistaa ainesosat ja pystyy joustamaan pienen lihakimpaleen eksyessä kuviteltuun kasvisateriaan. Japanilaiset ovat yleisesti ottaen huomaavaisia ja vieraanvaraisia ihmisiä, jotka eivät pakota syömään lihaa tai katso vinoon, jos ilmoitat, ettet sitä syö.

Tällaista tällä kertaa, kyselkää ihmeessä, jos haluatte tietää aiheesta lisää!

Perustuslain voima(ttomuus)

Minulle on tullut tavaksi viettää osaa elämästäni Japanissa, joten pohdin usein myös tämän maan politiikkaa, vaikken siihen pystykään vaikuttamaan (mitä nyt aukomalla päätäni paikallisille).

Japani on perustuslaillinen monarkia, jossa on alahuoneen (衆議院） ja ylähuoneen（参議院） muodostama parlamentti（国会）. Alahuoneella on enemmän väkeä (480) ja se voi kaadella ylähuoneen (242) esityksiä, jos ylähuone ei vakuuta. En ole vieläkään täysin perillä, miten hommat toimii, mutta periaatteessa Japanin parlamentissa on siis puolueita, joita ihmiset ovat sinne valinneet. Varsin matalalla äänestysprosentilla, vain noin puolet kansasta vaivautuu äänestysuurnille nimittäin.

Viime aikoina on päivän polttavana aiheena ollut pääministeri Aben ja hänen hallituksensa jo pitkään ajamat lakialoitteet （安全保障関連法案）, jotka laajentaisivat Japanin puolustusvoimien toimintavaltuuksia huomattavasti, mm. sallimalla Japanin rientää sotilaalliseen apuun, jos sen kanssa hyvissä väleissä olevaa maata vastaan hyökättäisiin ja siitä olisi vaaraa Japanin kansan hengelle, vapaudelle ja hyvinvoinnille. Japanissa nyt kuitenkin sattuu olemaan toisen maailmansodan jäljiltä sellainen hassunhauska perustuslain artikla 9, joka kieltää sodankäynnin ja asevoimien ylläpidon. Käytännössähän Japanilla on kuitenkin puolustusvoimat (自衛隊）, joka on valtuutettu puolustamaan Japania aseellisesti, mikäli sen maaperälle hyökätään. 

No, nyt homma on niin, että herra pääministeri haluaa puolustusvoimille siis mahdollisuuden osallistua sotatoimiin ulkomailla. Näinhän hän ei asiaa ilmaise, vaan epämääräisesti selittää uusien lakien olevan Japanin turvaksi, siis ettei ylipäänsä pääsisi syntymään tilannetta, jossa Japanin maaperälle hyökkäys kohdistuisi. Oppositio vastustaa lakeja jyrkästi ja on ilmoittanut niiden olevan perustuslain vastaisia. Myös opposition paikalle kutsumat perustuslakiasiantuntijat ovat tulkinneet lakiehdotukset perustuslain vastaisiksi ja mielenosoituksia lakeja vastaan on järjestetty. Oppositio ja monet kansalaiset uskovat, että uudet lait johtaisivat Japanin aktiiviseen osallistumiseen Yhdysvaltain sotatoimiin ja pahimmillaan aiheuttaisivat myös sotilaallisen kriisin Itä-Aasiaan. 

Oli puolustusvoimien toimintavaltuuden kasvattaminen järkevää tai ei, asian käsittely tuntuu jotenkin oudolta. Opposition esittämiin kysymyksiin ei vastata kunnolla ja perustuslakia tulkitaan väkisin oman maun mukaan, vaikka asiantuntijat sanoisivat mitä. En ole mikään lainoppinut, mutta jo aikaisemin mainitsemani kohta mahdollisuudesta lähettää sotilaallista apua, "jos hyvissä väleissä olevaa maata vastaan hyökättäisiin ja siitä olisi vaaraa Japanin kansan hengelle, vapaudelle ja hyvinvoinnille", on vähän liian tulkinnanvarainen. Mitä se käytännössä tarkoittaisi? Jos Yhdysvaltojen armeija on Irakissa ja sitä vastaan hyökätään, voisiko Japanin hallitus tulkita, että siitä on vaaraa Japanille? Tämän tyyppisiin kysymyksiin pääministeri ei ole onnistunut vastaamaan, mikä on saanut opposition kihisemään entisestään. Jos hallitus aikoo oikeasti jättää huomiotta tulkinnat perustuslain vastaisuudesta, on sillä kuitenkin enemmistö parlamentissa, joten äänestämällä lait kyllä mennevät läpi. Saa nähdä kuinka käy.

Samaan aikaan Japanin perustuslain artikla 9 on ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

  

Valheita ja uhkailua

Ensimmäisessä blogimerkinnässäni aion jakaa muutaman ajatuksen Suomen uunituoreesta hallitusohjelmasta ja hallituksesta.

Kokonaisuutena ohjelma on huono. Peruslähtökohdaksi on kansalaisten hyvinvoinnin ja talouden pitkäjänteisen parantamisen sijaan otettu lähinnä pankkiireita kiinnostavat numerot, joita nyt kaiken muun kustannuksella lähdetään kieli poskessa parantamaan. Luottoluokitusta halutaan kiillottaa koulutuksen, terveydenhuollon ja vähäosaisten kustannuksella. 

Yhteiskunnan heikommassa asemassa olevilta riistäminen on tietenkin oikeustajun vastaista, mutta koulutuksesta ja terveydenhuollosta säästäminen ei ole myöskään taloustieteilijän näkökulmasta järkevää. Ammattitaitoinen, sivistynyt ja koulutettu työvoima on Suomelle elintärkeää. Jos me nyt säästämme koulutuksesta, ei meillä tulevaisuudessa ole enää ketään ylläpitämässä hyvinvointiyhteiskuntaa tahi porvarihallituksen himoitsemaa talouskasvua. EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten opiskelijoiden opiskelun maksulliseksi muuttamisen myötä erityisesti maaseutu heittänee hyvästit kansainvälisyydelle. Lukukausimaksukokeilut ovat muissa Pohjoismaissa romahduttaneet kansainvälisten opiskelijoiden määrään. 

 Terveydenhuollosta säästämisen nyt luulisi kenen tahansa ymmärtävän olevan äärimmäisen vaarallista. Paha kasvattaa valtiontaloutta, jos ihmiset ovat sairaita ja lapset kuolevat. 

Toki huonossa ohjelmassa oli hyviäkin kohtia, kuten yrittäjien arvonlisäverotuksen muuttuminen maksuperusteiseksi. En myöskään näe esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista puolipäiväiseksi molempien tai toisen vanhemman ollessa kotona erityisen epäoikeudenmukaisena säästökeinona. 

Kaiken kaikkiaan hallitusohjelmassa on muutamia onnistuneita kohtia, muutamia joten kuten hyväksyttäviä kohtia ja pitkä liuta järjetöntä kurjistamista ja epäpätevää hölöpölöä.

Pahinta uudessa hallituksessa on kuitenkin se, että sen on muodostanut Suomen hyvinvointia ajavien poliitikkojen sijaan uhkailevat petturit. Keskusta ja Kokoomus ovat pettäneet vaalilupauksensa täydellisesti. Ymmärrän, etteivät poliitikot pysty aina saamaan läpi kaikkia vaalityön alla antamiaan lupauksia, mutta on jo törkeyden rajat ylittävää, jos hallitusohjelmaan kirjataan aivan päinvastaisia asioita, mitä äänestäjille on luvattu. Voiko demokratiaan enää luottaa?

Lisäksi uusi hallitus aloittaa tiensä uhkailemalla kansaa. "Yhteiskuntasopimus" tarkoittaa Sipilän kielellä, että kansan on tehtävä ylitöitä palkatta tai maksettava herra Isoherralle 1,5 miljardia suojelurahaa. Mahtavaa. Tämä on sitten sitä "luottamusta". Luotetaan Sipilään tai luotetaan Sipilään ja itketään. On myös mielenkiintoinen tapa yrittää työllistää reilu 320 000 suomalaista pakottamalla työtä tekevät paiskimaan töitä ilmaiseksi sen sijaan, että tämän työn voisivat tehdä esimerkiksi työttömät?

No, onhan siinäkin sellaista kansainvälistä fiilistä, että meillä on nyt oma vaikutusvaltainen mafiamme täällä Pohjolassakin!

Lyhyesti.

Hei.

Tässä blogissa käsittelen niin hauskoja kuin vakaviakin asioita lähinnä Suomesta ja Japanista, mutta myös muista maailman kolkista. Aikomuksena on kirjoittaa politiikasta, kulttuurista sekä arjen kokemuksista ja oivalluksista.

Minä olen 24-vuotias naishenkilö Helsingistä ja työstän tällä hetkellä pro gradua japanin suomentamiseen liittyen Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksella. Olen ollut aikonani lukiovaihdossa Urayasussa ja yliopistovaihdossa Kiotossa sekä hengaillut muuten vain siellä sun täällä Japania. Tällä hetkellä vietän kesääni gradua kirjoitellen ja Japanin maaseutua ihmetellen Tottorissa. Toisinaan teen käännös- ja opetustöitä leipäni eteen ja toisinaan kirjoittellen runoja ja novelleja suunnitellen joskus niistäkin leipääni saavani.

Minua kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, kulttuuri ja kielet. Pidän myös mm. kissoista, linnuista (erityisesti pingviineistä), elokuvista, kirjoista, tatamimatoista ja ankeriaasta.

Juttujani saa kommentoida vapaasti, otan mielelläni osaa keskusteluihin.