Monilla on mielikuva Japanista vaikeana maana kasvissyöjälle. Aivan hatusta heitetty mielikuva tämä ei ole, sillä Japanissa ei ihan perusraflasta merkintöjä ruokien kasvissyöjille sopivuudesta tai sopimattomuudesta löydy. Ruokien nimet voivat myös olla harhaanjohtavia, esimerkiksi "Seitsemän kasviksen riisipaistos" voi hyvin tarkoittaa seitsemää kasvista ja pekonia, viime vuosina muodissa olleet "tofupihvit" tarkoittavat jauhelihapihvejä, joita on vähän laimennettu tofulla. Varsinaisesti lihaa sisältämättömissä ruoissakin saattaa usein olla liha- tai kalalientä mausteena, joten tiukalle kasvissyöjälle ulkona syöminen voi olla vaikeaa.
Lihaton ruokavalio ei kuitenkaan ole mitenkään mahdotonta Japanissakaan. Tofua eri muodoissa löytyy hyllymetreittäin eikä se ole kallista. Sieniä ja kasviksia saa kohtuuhintaan monipuolisemmin kuin Suomesta. Soijan ja mirinin lisäksi japanilaisen maustamisen peruselementteihin lukeutuva dashi-liemi on mahdollista valmistaa konbu-merilevästä (vs. tonnikalahiutaleet), ja jo valmiiksi siitä valmistettua liemijauhetta myydään kaupassa. Jopa Suomessa suosittuja soijalihatuotteita on mahdollista löytää Japanista pieniltäkin paikkakunnillta, vaikka perusruokakauppojen hyllyillä en niihin ole vielä törmännyt.
Japanin osuuskaupasta kotiin tilattua soijarouhetta |
Läheisestä luonnontuote-/terveyskaupasta löydettyjä soijapalloja |
Useissa ravintoloissa löytyy lihattomia vaihtoehtoja (kannattaa tarkastaa tarjoilijalta aineisosat) ilman, että niitä erikseen mainostettaisiin kasvissyöjille sopivina. Yllättävistä paikoistakin voi saada kasvisvaihtoehtoja, esimerkiksi japanilaisesta hampurilaisravintolaketjusta Mos Burgerista saa useisiin hampurilaisiin vaihdettua pihvin soijapihviksi. Paikoin Japanista löytyy jopa erittäin tasokkaita vegaaniravintoloita!
Herkullinen vegaaniravintola Kiotossa (Teramachidoori) |
Parhaiten Japanissa kasvissyöjänä pärjää, jos tarkistaa ainesosat ja pystyy joustamaan pienen lihakimpaleen eksyessä kuviteltuun kasvisateriaan. Japanilaiset ovat yleisesti ottaen huomaavaisia ja vieraanvaraisia ihmisiä, jotka eivät pakota syömään lihaa tai katso vinoon, jos ilmoitat, ettet sitä syö.
Tällaista tällä kertaa, kyselkää ihmeessä, jos haluatte tietää aiheesta lisää!
Tietysti omat haasteensa tuo, jos sattuu olemaan kalalle allerginen kasvissyöjä. Silloin ei voi vain ohittaa ruoan kalasattumia olankohautuksella. :) Mutta hengissä selvittiin! Oletko itse ollut miten kasvislinjalla Japanissa?
VastaaPoistaVeikkaisin, että kasvissyöntiä haastavampaa on tosiaan olla kala-allerginen Japanissa. :D
PoistaKalaa oon syönyt, joten elämässä ei kyllä oo mitään haastetta. Yuun vanhemmillakaan ei oo mitään "PAKKO SAADA PIHVIÄ" -syndroomaa kuten lähes kaikilla suomalaisilla keski-ikäisillä, joten tyytyväisenä syödään kaikki täällä soijalihatsydeemejä ja muita. :P